Au Pair: Tammikuu

Tammikuun alussa olin ainoa Au Pair täällä, joten se tarkoitti myös todella paljon töitä. Koska näköjään perhe (oikeastaan äiti, isä näyttää tekevän jotain silloin kun on kotona...) on tottunut moneen Au Pairiin kerralla, joten kovinkaan paljon he eivät tee itse. Joskus likaiset lautasetkaan eivät löydä tiskipöydälle. Siisteydessä ei ole mitään vikaa, onhan se kiva, kun koti on järjestyksessä. Mutta itseäni nyt välillä vähän häiritsee se, että ne pienetkin pölyhiukkaset pitää imuroida käsi-imurilla. Että menet selkä kumarassa etsien lattialta yksittäisi hiuksia tai muuta pienen pientä likaa imuroitavaksi. Ja että se pitää tehdä joka päivä.


Muutenkin arki täällä tuntuu vähän vaikeammalta, kuin mitä se oli Cheongjussa. Omasta mielestäni 5 vuotiaan pitäisi jo pystyä käyttämään sen verran mielikuvitusta, että leikkiminen onnistuisi enemmän kuin 10 minuuttia. Että pystyisi edes leikkimään yksin. Jonottaminen ja odottaminen onnistuisi ilman, että koko ajan pitäisi keksiä jotain puuhaa. Ettei saa tylsistyä. En tiedä, johtuuko siitä, että koko ajan täällä on pari tyttöä kerralla aina antamssa kaiken huomion. Aina leikkimässä ja puhumassa, keksimässä jotain tekemistä. Vai ajattelenko näin, koska itse olen ainoa lapsi ja jonka vanhemmat eivät hirveästi leikkineet. Ja että itse piti oppia viihdyttämään itseään.
Toisaalta pystyn jotenkin ymmärtämään sen, että poika haluaa huomiota. Isä kun on koko päivän töissä ja joskus myös lauantaisinkin. Ja vaikka äiti onkin kotona, ei hän vietä hirveästi (minun mielestäni) aikaa lasten, tai ainakaan pojan kanssa. Enemmänkin voisi... Ainakin viikonloppuisin isä leikkii ja touhuaa lasten kanssa (jos ei ole töissä) ja joskus he koko perhe lähtevät käymään jossain. Mikä on hyvä asia tietenkin, lapset kaipaavat selvästi isäänsä.

Onneksi tuota ei kestänyt paria viikkoa kauemmin, muuten olisi voinut oma mielenterveys olla taas koetuksella. Koska my roommie is back! Britti tyttö (kutsutaan häntä N:ksi) on palannut takaisin ja nyt hän tekee enemmän tunteja, jotta maaliskuussa hänellä on useampi viikko vapaata. Sama systeemi kuin itsellä oli syksyllä. Tosin aluksi meinasi käydä niin, että itse tekisin enemmän kuin hän.


Koska selkä on taas alkanut oireilla niin pahasti, niin tällä hetkellä teen 4 ½ päivässä. Tammikuun lopussa tulee kolmas tyttö lomalle tänne, joten ehkä se helpottaa myös meidänkin työntekoa. Ainakin hän voisi lasten kanssa touhuta, niin siivoaminenkin sujuisi helpommin. Se kun on lähes mahdotonta pojan ollessa kotona ja aina pitäisi keskeyttää omat työt, jos lapsi vähän tylsistyy.


Lähes kerran viikossa perhe käy Lotte World-nimisessä paikassa. Vähän kuin sisällä oleva pieni huvipuisto. Todella mukava, ainakin lapsille. Oli siellä kyllä nähtävää itsellekin ja varmaan kavereiden kanssa siellä voisi olla hauskaakin. Siellä käyminen vain tarkoittaa, ettei ennen ilta kymmentä ole takaisin. Viime kerralla poika halusi kulkea metrolla, joten kotiin pääseminen kesti vähän kauemmin.

Ja pojasta puheen ollen, sitä on näiden kuukausien aikana kuullut ihan mielenkiintoisia kommentteja hänen suustaan. Joskus ne ovat ihan hauskoja (ja rasittavia kun niitä toistaa...), kuten " Your hair are focus!"
Yksi aamu en ehtinyt edes keittiöön päästä, kun poika jo oli sanomassa:
DW: "I don't want to see you"
Minä: "Why?"
DW: "Because i don't like you"

Yritä siinä sitten väsynenä keksiä jotain muuta järkevää (ja sopivaa äidin ollessa kuuloetäisyydellä) sanottavaa, kuin: "Well, that's too bad". Tuo keskustelu heti aamusta, hyvin se päivä alkaa.
Ehkä huvittavinta tässä oli se, että edellisenä iltana poika oli sanonut "I love you" ja nyt hän ei pidäkään minusta. Nopeasti se lapsen mieli vaihtuu... Poika on kyllä innostunut toitottamaa minulle ainakin pari kertaa viikossa, ettei pidä minusta. Ok, tiedän enkä rehellisesti välitä koko asiasta, mutta onko sitä jatkuvasti kerrottava?




 Nyt tammikuun aikana yritän käydä mahdollisimman monessa paikassa N:n kanssa ja jo heti ekana lauantaina (13.1.) hänen palattua käytiin Trick Eye Museumissa sekä Haneul Parkissa. Trick Eye museo oli sinänsä jo tuttu, kun käytiin sen nuoremman (R:n) Au Pairin kanssa Jeju saarella ollessamme samassa museossa. Se oli tosin paljon suurempi ja tätä pienempää saikin hieman etsiskellä, ei ollut kaikkein näkyvimmällä paikalla. Kokemus se kuitenkin oli ja kun puhelimeen ladattiin Trick Eye museo-sovellus, oli mahdollisuus saada kuviin/videoihin hieman eloa. Itsekuvista ei välttämättä kuitenkaan tullut kovin hyviä, joten onneksi tuli kaiken varalta otettua sillä normaalilla kamerallakin niitä valokuvia.
Samassa paikassa oli myös hyvin pieni Ice Museum, joten tietenkin käytiin myös se katsastamassa.

Museon jälkeen hieman pohdiskeltiin, mihin mentäisiin seuraavaksi. Mikä olisi järkevä paikka mennä, kun ei ihan heti haluttu palata takaisinkaan. Päätettiin lopulta etsiä Haneul Park, jonne olin jo aikaisemmin yrittänyt mennä (tuloksetta, eksyin sitä etsiessä).



 Tällä kertaa kuitenkin tuli löydettyä se ja liian monta rappusta kiivettyä maisema oli aika huikea. Varmaan vielä hienompi hämärän tultua kaikkine valoineen tai keväällä/syksyllä, kun puissa olisi enemmän värejä. Jos jaksan, ja aikaa on, niin varmaan palaan tuonne joku päivä hämärän laskeutuessa.




20.1 Käytiin sitten N:n etsittiin sitten Hanok Village. Ja sitä ihan oikeasti etsitttiin. Nimittäin olin ottanut kartasta screenshotin (Nettiä kun ei voi käyttää ilman WiFiä, ellei halua maksaa ylimääräistä) ja sen mukaan lähdettiin sitten etsimään. Ja me seikkailtiin, harhailtiin ja vaikka mitä. Lopulta päätettiin kävellä takaisin metroasemalle ja aloittaa alusta. Ja sinne päästyämme huomattiin, että se olikin paljon lähempänä. Oikeastaan me nähtiin se porttikin ja ei siinä voinut oikein muuta kuin nauraa. Jos oltais vain vähän otettu pari askelta taakse päin ja katsottu ympärillemme, niin ei olisi tarvinnut kävellä ylimääräistä. Mutta ainakin me löydettiin se.
Vielä olisi paikkoja käytävänä, mutta saa nähdä, missä vaiheessa niihinkin ehtiin.

Sitten tulikin se kolmas tyttö Suomesta, joka on ollut useammankin kerran käymässä täällä perheen luona. Teinpä myös lettuja täällä ensimmäistä kertaa, sitä varten tuli ihan kunnon paistinlastakin ostettua, koska en tykkää noista puisista pienistä. Tuli hyviä, vaikka itse sanonkin, mutta pojalla tuntui olla vähän vaikeuksia käsittää, että ne voi olla myös ohuita. Loppujen lopuksi ne taisivat kuitenkin maistua, koska seuraavana iltana piti tehdä uudestaan. Tosin sillä kertaa poika halusi auttaa, mistä en hirveästi pitänyt. Ensinnäkin alue hellan luona on armottoman ahdas ja koska kyseessä onmyös kaasuhella, niin en ole kovinkaan luottavainen itseni kanssa sen äärellä. Saati sitten, että samalla pitää vahtia lasta, joka ei pahemmin kuuntele mitä sanotaan.




Tammikuussa on vähän lämpöasteet heitelleet. Jonakin päivänä on +7 ja seuraavalla viikolla -16. Eikä itselläni ole edes kunnon talvitakkia täällä, pelkkä paksu huppari. Ja silti huvittaa/ärsyttääkin välillä hieman, kun perheellä tuntuu olevan ongelmia pukeutumisen suhteen. Totta kai ulkona tulee kylmä, jos ei laita lämmintä ylle. Pipo on aika kova sana ja kunnon käsineet. Mutta ei, 5 vuotias poikakin voi mennä ulos huppu ainoastaan korvien suojana ja ohuen ohuet hanskat kädessä. Tai taaperolla ei ole mitään muuta käsien suojana, kuin takin hihat. Totta kai voi tulla kylmä, vaikka ulkona olisikin vain joku 20 minuuttia yhteensä, kun vaihtaa bussia ja metroa.

Kommentit

Kasa sanoi…
Kuulostaa kyllä ihan liioittelulta tuo päivittäinen imurointi. Tuskin perhe muuten välittäisi asiasta, mutta kun paikalla on ilmaista työvoimaa niin näitä on sitten kiva käskytellä. Hyvä sentään että teitä on yleensä useampi paikalla niin työtaakka kevenee edes vähän. Tuo poikakin kuulostaa kommentteineen rasittavalta... Hienoja nuo museokuvat, varsinkin (oletettavasti) Trick Eye Museumin kuvat on tosi siistejä! .-D
Riina sanoi…
En tiedä, onko se ns. periytynyt ton äidin äidiltä, sillä kyseinen rouva on aika tarkka siisteydestä (mutta silti herttainen). Joo, poika on täynnä energiaa, eikä sitä energiaa saada kunnolla kulutettua mihinkään. Varsinkin loppuviikot on yleensä vaikeita... :/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Au Pair: ensimmäiset pari kuukautta Etelä-Koreassa

Mielialalääkkeet

Työuupumus