Me ollaan nyt lomalla!

Heinäkuussa oli ihan sopivasti töitä, vaikkakin ne kaikki osui melkein viikonlopuille. Toiseen yksikköön pääsin tekemään kaksi yövuoroa, kun Palokassa sattui tulipalo ja vanhuksia oli siirretty sitten eri yksikköihin. Pääsin toiseksi yököksi, kun mitoitus muuttui heti neljän mummon myötä. Saivat kuitenkin toiset paikat viikon aikana, joten öitä ei tosiaan ollut kahta enempää. Enkä olisi kyllä jaksanut välttämättä tehdä kahta yötä enempää, nytkin toinen yö oli todella raskas. 

Kuun alussa oli sen verran vapaata, että lähdettiin kaverin ja kummipojan kanssa mökille kolmeksi päiväksi. Välillä oli raskasta eikä sää koskaan näytä suosivan meitä, mutta oli se loppujen lopuksi mukavaa. 




Kun ensimmäinen vapaa viikonloppu viiden viikon jälkeen tuli, käytiin miehen kanssa hieman Kotkassa kiertelemässä ja sitten Ikean kautta Espooseen yöksi. Sunnuntaina jatkettiin matkaa Hankoon ja sieltä kotiin. Hangossa oli kyllä hienot maisemat ja hyvät rannat, mutta muuten vaikutti aika pieneltä paikalta. Varmaan kyllä mennään toistenkin sinne.

31.7. lähdettiin kohti Oulua ajamaan illasta, kun molemmat päästiin töistä kahden aikaan. Oltiin yö Lapland Hotellissa ja käytiin illalla kävelemässä Nallikarin rannalla. Pääsin hiemaan kuvaamaan, kun olin juuri sillä viikolla ostanut uuden kameran itselleni, tällä kertaa kunnon järjestelmäkameran. 


1.8. Ajettiin Oulusta kohti Enontekiötä. Iskä oli soittanut matkalla ja kertonut, mitä toista reittiä olisi kannattanut ajaa. Puhelin päätteeksi en kuitenkaan muistanut puoliakaan siitä, mitä hän oli minulle selittänyt ja päädyttiin ajamaan sitten navin näyttämää reittiä. 
Käytiin Enontekiöllä kirjautumassa hotelliin ja vaihdettiin vaatteet, sitten kohti Pallastunturia. Tarkoituksena oli kiivetä tunturin huipulle, mutta kunto petti (sekä itselleni iski astmakohtaus). Oltiin kyllä todella huonosti varustauduttu eikä koko kesänä olla käyty edes lenkillä. Viimeksi oltiin syöty Oulussa eikä edes vesipulloja ollut mukana, joten tietenkin siinä käy huonosti. Sain kuitenkin ihan kivoja kuvia otettua, kunhan hengitys oli saatu ensin hieman tasaannettua.


Sunnuntaina, 2.8. lähdettiin sitten ajamaan kohti Altaa, Norjaa. Hienoja maisemia, vaikka suurin osa kuvista tuli otettua liikkuvasta autosta. Muutaman kerran löytyi hyvä pysähdys paikka, jolloin sai hieman jaloiteltua. Ajeltiin hieman rannikkoa pitkin ja sitten Karigasniemen kautta Inariin yöksi. 


3.8. Ajettiin Inarista kohti Vuokattia. Matkan aikana sitten hain JAMKin avoimiin opintoihin, mutta minutin sisällä kaikki Sosionomin polkuopintojen paikat oli täynnä. Kauheata sekuntti peliä, sillä itsekin olin päivitellyt sivua jo kymmenen minuuttia ennen klo 10 ja heti kun pystyi niin täytin kaavakkeet. Silti päädyin varasijalle 2. Hieman hatutti, mutta hain sitten kahteen muuhun polkuopintoon, joihin pääsin sisään. En nimittäin usko, että varasijalta aukeaisi paikka, jos jo minuutin sisällä ne paikat oli täynnä... Nyt pitää vain taas keskustella te-toimiston kanssa asiasta, enkä kyllä yhtään jaksaisi.
Vuokatin hotelli oli tosi hieno ja päätettiinkin, että sinne tullaan uudestaan. 

4.8. Ajeltiin sitten kotia kohti. Kilometrejä oli tainnut tulla yli 2000km, joten ihan kiitettävästi tuli autossa istuttua. 
Ilta menikin sitten levätessä, kassejakaan ei tullut pahemmin purettua, kuin vasta keskiviikkona, jolloin oli siivouspäivä.

Keskiviikkona käytiin myös kummankin porukoilla piipahtamassa, sekä yhdessä taloesittelyssä. Sivulla talo oli vaikuttanut hyvältä, mutta heti kun astui ovesta sisään niin tuli vastaan tunkkainen haju. Tiedossa olisi ollut myös valtavat putki- ja sähkörempat, joten ei ollut meille se talo. 

Miehen kesäloma on kaksi viikkoa ja sain itsekin saman ajan vapaaksi keikkatöiltä, mikä on kivaa. Tarkoituksena on vielä käydä Heinolassa laittamassa lamput entiselle työkaverille (osti meiltä kaksi lamppua) sekä käydä Porvoossa. Mahdollisesti käydään myös Seinäjoella ja Savonlinnaan on nyt ainakin yksi päiväreissu. Jyväskylässä on Rock in the City ensiviikon viikonloppuna ja mies on sinne ostanut itselleen kahden päivän liput. Itse käyn Lahdessa moikkaamassa kaveria ja rentoudun kotona. 

Loman jälkeen seuraavat kolme viikkoa on töitä (1-4 vuoroa taisi olla viikossa). Kuun lopussa mennään Imatran kylpylään, kun miehellä on silloin synttärit. Vielä kun jonkun lahjan keksisi sille... Ehdotuksia saa antaa :) (Mutta ei boksereita, sukkia tai t-paitoja, niitä on jo liikaa)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Au Pair: ensimmäiset pari kuukautta Etelä-Koreassa

Mielialalääkkeet

Minä vain olen ja se riittää