Työuupumus
Toukokuu oli todella raskas, eikä töihin paluu ollut mitenkään helppo. Varsnikin kun jälleen kerran öiden välissä oli vain muutama hassu vapaapäivä. Ennen pitempiä vapaita, ja reissua Kokkolaan näkemään kaveria, huomasin itsessäni muutoksia. Ei mitään hyviä muutoksia. Jos yleensä asukkaan huutaessa huoneessaan pystyn sivuuttamaan sen (jos kyse ei ole mistään hädästä), niin nyt ensimäinen rekatio olisi ollut iskea nyrkki oveen ja huutaa, että turpa kii. En tätä toteuttanut, mutta mielessä kävi, monesti. Ja se oli itselle selvä merkki, että nyt ei ole kaikki hyvin. Seuraavaksi tuli itkukohtaukset. Töissä ja kotona, koko ajan. Ahdistuneisuus ja alakuloisuus. Väsymys, mikään ei innostanut ja keskittyminen oli vaikeaa. Menin silti käymään kaverin luona Kokkolassa, sekä paluumatkalla poikkesi toisen kaverin luo. Sain hieman vertaistukea ja pari neuvoa, Kehoitettiin menemään työterveyteen ja kotiin päästyäni varasinkin sairaanhoitajalle ajan. Siitä se lähti sitten eteenpäin. Olen siitä kii