Lyhyet kuulumiset
Okei, viime postauksessa kerroinkin aloittaneeni avoimessa opinnot. Voisinikin kertoa vähän siitä ensin. Sosionomin opinnot jouduin lopettamaan, koska: a) suunnitelmissa olisi kuitenkin muuttaa Jyväskylään mielellään tämän kevään aikana eikä olisi helppoa mennä viikoksi Lahteen. b) voimavarat ovat tällä hetkellä ihan lopussa. Mutta JAMK:issa laoittamani läheisväkivallan kurrisn aion vetää loppuun asti, sitä kun ei ole enää kuin kuukausi jäljellä. Lääkitystä muutetaan taas ja omassa päässä alkaa kyteä pelko, ettei mikään lääke tule kestämään pari kuukautta pidempään. Tosin oma pää on ollut muutenkin aika täynnä negatiivisia ajatuksia. Sairaslomalla on tullut taas oltua (tosin muutaman päivän olin selän takia). Sairasloman ajan olen ollut poikaystävän luona, käynyt työhaastattelussa (joka on tosin vaatinut aika paljon henkisesti). Mutta viikonlopuksi menen käymään pitkästä aikaa Kokkolassa kaverin luona. Välillä tuntuu, että pelkästään kaupassa käyminen on haastavaa ja ahdis