Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Maaliskuun tapahtumat

Kuva
Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä viimeisen kuukauden aikana, niin hyviä kuin hunoja asioita. Helmikuun lopussa kävin muutamassa työhaastattelussa keikkatöiden osalta, sekä samalla irtisanouduin omasta työstäni. Sain lopulta osa-aikaisen paikan, joten onneksi on siis töitä ja saa samalla itsensä takaisin jaloille, ilman että tarvitsee pahemmin stressata töistä. Tosin nyt stressaan noista busseista... Mutta milloinka en jostain stressaisi. Töistä irtisanoutuminen ei ihan mennyt niin kuin ajatellut tai enemmänkin se lähtö sieltä. Hieman jäi paha maku ja selkäänpuukotettu olo, mutta ainakaan enää ei tarvitse sen kummemmin asiaa miettiä ja surra, se on nyt takana ja edessä on uudet kuviot. Ehkä asiat olisi voinut selvitellä paremmin ja enemmän, mutta toisaalta ehkä hyvä näin. En tiedä, eikä sitä kannata murehtia ja miettiä (hyvä neuvo itselle!). Muutto Jyväskylään on myös tehty ja asutaan nyt ukon kanssa yhdessä. Hieman on tiivis tunnelma, kun molempien tavarat on mahdutettu 41,5