Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Onnellinen fiilis

Kuva
Jos ei oteta huomioon TE-toimiston lähettämiä työpaikkoja, niin kuluneet viikot ovat olleet aika hyviä. Mieliala on suht korkealla, ainakin siihen verrattuna, mitä kevät yleensä tekee meikäläiselle. Aina puhutaan syysmasennuksesta, niin itselläni on kyllä yleensä kevät ollut paljon ahdistavampi ja synkempi, kevätmasennus. Mutta ainakaan tällä hetkellä ei moisesta ole tietoakaan. Tekemistä on ollut ihan kivasti ja ihan erakoitumaankaan en ole päässyt. Työhaastatteluissa olen päässyt käymään lähes joka viikkoa, joskus jopa kaksikin kertaa. Keikkaakin olisi ollut tarjolla, mutta välillä on ehtinyt jo tekemään muita suunnitelmia tai jo menossa jossain. Mutta toivottavasti saisi edes sen 18h täyteen, jos työpaikkaa ei kuulu. Isän tädillä olen käynyt ja suunnitelmissa olisi vierailla useamminkin hänen luonaan. Viime kesänä saatiin hieman meidät välistä suhdetta taas parannettua ja tädiltä sai myös tukea Korean reissun aikana. Nyt suunnitelmissa olisi käydä useammin hänen luonaan viikonlop

Työn hakua

Kuva
Tässä kuluneiden viikkojen aikana on tullut aika aktiivisesti haettua töitä ja parissa työhaastattelussakin on tullut käytyä. Te-toimisto on pistänyt kaksi ilmoitusta paikoista, joihin oli pakko pistää viestiä. Ja toiseen tuli kutsu haastatteluun. Silloin on kyllä kieltämättä vähän vaikea mennä, kun koko paikka ei ole semmoinen, missä haluaisi (tai pystyisi) työskentelemään. Ja silti on pakko, koska muuten tuet katkeaisisivat. Nyt vaaditaan jo lääkärin todistusta siitä, etten pysty työskentelemään esim. vanhusten puolella, missä on nostoja ym.  Olen myös muutamaan paikkaan päässyt sijais/keikkalistalle ja yksi yövuoro onkin jo takana. Toivottavasti lisää vuoroja tulisi, ennen kuin kolme kuukautta on ohi... Se 18h kun on näköjään pakko saada kasaan, ellei mene jollekin kurssille. Ja rehellisesti, kerran uravalmennuskurssin käyneenä ei hirveästi kiinnosta mennä uudestaan jotain vastaavia kokemaan. Jos jotain oikeasti alaa kohden hyödyllisiä kursseja tulee, niin sitten toki menen.