Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Tammikuun turinoita

Kuva
Ennen joulua sain tosiaan viimein päätöksen siitä, että voin aloittaa terapian ja ensimmäinen käynti olikin ennen joulua. Vuoden vaihteen jälkeen olen sitten käynyt kahdesti ja siellä tulee käytyä nyt kerran viikossa. Toki nyt viikoittain joutuu kulkemaan bussila keskustaan sen takia, että menee tunniksi sinne, mutta loppujen lopuksi siitä on varmasti paljon apua omaan jaksamiseen sekä vointiin.  Ennen joulua käytiin kaverilla, josta varmaan kirjoitinkin (tai sitten en). Silloin tuli kuultua taas niin karmeita juttuja kaverin ex-miehestä ja hänen toisesta kaverista, ja sain ystäväni viimein aloittamaan yksinhuoltajuuden hakemisen. Tilanne on kuitenkin levähtänyt hieman käsiin uuden vuoden jälkeen ja tässä on joutunut selvittelemään asioita. Kuitenkin jotain järkeä olen saanut toisen päähän menemään ja on alkanut viimein ymmärtämään, että muutto toiseen kaupunkiin voisi olla hyvä vaihtoehto. Toki nyt saa nähdä, miten hänen koulun kanssa se onnistuu, mutta kyselyä on laitettu.  Ystävän t