Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Kuulumisia

Kuva
Nyt syksyn aikana on tullut vietettyä paljon vähemmän aikaa koneella. Ja siten myös päivitysten tekeminen tänne on jäänyt vähän taka-alalle. Yksi syistä on se, että teen nyt yövuoroja. Pelkästään. Ja nekin ovat yleensä kuuden yön putkia. Eli niiden välissä ei tule hirveästi vietettyä aikaa koneella. Yritän nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Yövuorojen puolesta saan pidemmät vapaat (3-4 päivää), mutta harvemmin nekään tulee vietettyä ihan vain kotona löhöten. Pitää nähdä kavereita (Kokkola/Jyväskylä), käydä salilla, hierojalla, kiropraktikolla tai muuten vain kaupungilla. Pitää nähdä sukulaisia, tosin sekin on nyt vähän jäänyt... Ja sitten ei ole hirväesti vain jaksanut avata konetta. Tulee yövuorojen välissä yleensä 2-4 tuntia vapaata aikaa, riippuen siitä, milloin saan itseni ylös sängystä. Mutta sekin aika menee yleensä perusasioden jälkeen ps4:lal pelaamiseen. Assassin's Creed Odyssey. Tai välillä sitten One Piece-peli. Mutta kyllä tuo AC vie nyt suurimman osan vapaa