Vuoden vaihtuminen

Joulu ehti mennä, samaten uusi vuosi. Parit vapaat kotona ehti mennä niin, etten avannut konetta muussa tarkoituksessa kuin tv-sarjojen katsomiseen.
Joulu meni töissä ja nukkuen. Vapaiden tultua menin käymään jälleen kerran Kokkolassa. Reissun jälkeen onnistuin tulemaan kipeäksi, joka tosin kesti vain sen yhden päivän. Paranin juuri sopivasti töihin menoa varten. Uutena vuotena oli vain kaksi yötä, jonka jälkeen toinen kaveri tuli käymään Heinolassa.

Tosin eipä ollut senkään jälkeen pitkät vapaat, kun yövuoro piti aloittaa sairastumisen takia päivää aikaisemmin. En siis itse sairastunut muuhun kuin flunssaan, mutta toinen ohjaaja oli tullut kipeäksi, eikä voinut tehdä viimeistä yövuoroaan. Joten...
Mutta nyt oli kuitenkin viiden päivän vapaat. Vähän selän huoltamista sekä sukulaisen luona käymistä. Saatiin verokorttiasiakin hoidettua. Tuloraja oli ollut pienempi, joten sitä piti muuttaa. Nousipahan samalla veroprosenttikin :/

Töissä on tapahtunut muutamia muutoksia, enimmäkseen vain hyviä. Joten hieman paremmalla mielellä tulee nyt mentyä sinnekin.

Tulevillakaan viikoilla ei ole suuria asioita tiedossa. Salilla en ole jaksanut käydä, täytyy selvittää, miten siitä pääsisi eroon :/ Pari kuukautta pitäisi jaksaa puurtaa, sitten pääsisi vähän lomailee. Tosin tiedä sitten, kuinka rentoututtava matka on tiedossa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Au Pair: ensimmäiset pari kuukautta Etelä-Koreassa

Mielialalääkkeet

Minä vain olen ja se riittää