Ikihaaveilijan ajatuksia

Tammikuun alussa olin ainoa Au Pair täällä, joten se tarkoitti myös todella paljon töitä. Koska näköjään perhe (oikeastaan äiti, isä näyttää tekevän jotain silloin kun on kotona...) on tottunut moneen Au Pairiin kerralla, joten kovinkaan paljon he eivät tee itse. Joskus likaiset lautasetkaan eivät löydä tiskipöydälle. Siisteydessä ei ole mitään vikaa, onhan se kiva, kun koti on järjestyksessä. Mutta itseäni nyt välillä vähän häiritsee se, että ne pienetkin pölyhiukkaset pitää imuroida käsi-imurilla. Että menet selkä kumarassa etsien lattialta yksittäisi hiuksia tai muuta pienen pientä likaa imuroitavaksi. Ja että se pitää tehdä joka päivä. Muutenkin arki täällä tuntuu vähän vaikeammalta, kuin mitä se oli Cheongjussa. Omasta mielestäni 5 vuotiaan pitäisi jo pystyä käyttämään sen verran mielikuvitusta, että leikkiminen onnistuisi enemmän kuin 10 minuuttia. Että pystyisi edes leikkimään yksin. Jonottaminen ja odottaminen onnistuisi ilman, että koko ajan pitäisi keksiä jotain puuhaa. ...

Nyt muutaman viikon ajan on ollut puhetta N:n kanssa puhelimista ja tableteista (niistä ipad, ei pöydälle laitettavista tai lääkkeistä), joten ajattelinpa jakaa ajatukseni tännekin. Erityisesti täällä Koreassa on huomannut, kuinka se puhelimen käyttö on mennyt ihan uudelle tasolle, ainakin siitä, mitä itse olen kohdannut. Sitä puhelinta käytetään ihan koko ajan. Metrossa ollaan netissä, katotaan draamasarjoja tai uutisia. Kävellessä katotaan sitä puhelimen näyttöä, eikä sinne, mihin ollaan mennossa. Okei, ymmärrän, että metrossa on tylsää ja aikaa on hyvä kuluttaa puhelimella leikkien. Mutta ongelma (ainakin itselläni) on se, että sitä tapahtuu myös kävellessä. Aika monesti on saanut itse hyppiä sivuun, kun toiset tulee vastaan eivätkä edes katso eteensä. Tai sitten jumittaa siinä edessä. Vielä rasittavampaa on kuitenkin sen puhelimen käyttö syödessä. Tossa tammikuun alussa teki mieli repiä hiukset päästä, kun perheen poika haluaa katsoa youtubesta videoita, vaikka samalla pitäisi...

Vielä pari ensimmäistä viikkoa sain olla vapaalla, sillä sitten joutuisin kolmen viikon ajan työskentelemään enemmän vanhemman tytön lähtiessä jouluksi kotiin. Perhe olisi tosin lähes viikon reissussa, jolloin minä ja nuorempi oltaisiin kahden täällä. Ja sen jälkeen työskenneltäisiin kaksin, kunnes tämä vanhempi tyttö tulisi takaisin. Tai niin ainakin piti käydä. Nimittäin tämä nuorempi oli hakenut toisiin perheisiin töihin, sillä työskenteleminen tässä perheessä ei sopinut hänelle. Ja kai se olikin ollut vähän näkyvissä, että tammikuussa hän olisi mennyt toiseen perheeseen. Mutta sitten yllättäen, lyhyellä varoitus ajalla, toinen perhe halusikin hänet. Joten olen yksin täällä, kunnes brittiläinen tyttö tulee takaisin. Eikä tämä koko päivän työskentely nyt niin mukavaa ja helppoa ole. Onneksi oli se lähes viikon vapaa, jolloin sai olla yksin asunnossa, mutta on tämä silti paljon energiaa vievää touhua. Ja selkäkin on alkanut oireilla taas pahemmin ja käytössäni olevat ...

Oma unelma toteutui viimein, ainakin osittain, kun pääsin käymään Japanissa. Olin varannut hotellin Naritasta ja Tokion keskustassa kävin pyörähtämässä vain yhtenä päivänä. Ehkä vuoden päästä pääsisin käymään vähän pidemmäksi ajaksi ja kiertämään muitakin kaupunkeja. Mutta onnellinen olen tästäkin reissusta. Kun yksi nettikaveri kysyi, mitä pidin Japanista, en osannut kuvailla. Nautin kovasti, olin onnellinen ja rentoutunut. Se vain... oli niin ihanaa. Onneksi kyseinen kaveri oli itsekin käynyt Japanissa ja tiesi tarkalleen, mitä hain takaa. Ja vaikka toinen tuttava olikin kertonut, ettei Naritassa ole mitään, niin onnistuin löytämään silti ihanan puiston (mikä varmasti olisi vielä kauniimpi keväällä...). Löysin ostoskeskuksen ja paljon, paljon kuvattavaa. Reissu ei ollut turha, rentouduin ja tiesin, että tänne haluan tulla uudestaan. Vähän Japania opiskelleena oli ihanaa, kun ymmärsikin jotain, mitä puhuttiin ja osasin vastatakin. Tosin lukeminen oli vähän hankalaa...

Saksalaisen tytön kanssa lähdettiin käymään Jeju saarella muutamaksi päiväksi. Reissu oli mukava, vaikkakin onnistuin polttamaan nahkani. Niin lämmintä ja aurinkoista, vaikka olikin jo lokakuu. Lähtö oli jo aamu viideltä, eikä lentokaan kestänyt edes tuntia. Hostelliin ei voitu kuitenkaan kirjautua sisälle ennen kolmea (muistaakseni), mutta ainakin saatiin jätettyä kassit sinne. Oltiin jo vähän etukäteen katsottu, missä käydään, mutta löydettyämme turistipisteelle saatiin vielä kunnon kartta ja ehdotukset, miten meidän kannattaa mennä ja millä busseilla. Aluksi kaikki menikin hyvin, mitä nyt yhden pysäkin löytäminen oli vaikeaa. Mutta kun olimme menossa seuraavaan kohteeseemme, eräs paikallinen nainen tarjosi meille kyydin. Ilahtuneina otimme sen vastaan, mutta sitten meillä olikin pieniä vaikeuksia löytää oikea bussipysäkki. Ja päädyttiin ottamaan väärä bussi ja odottamaan auringossa hyvän tovin ennen seuraavaa. Onneksi ihmiset olivat ystävällisiä (ja että edes toinen...

30.9. Oli Firework Festival, johon päätettiin mennä nuoremman tytön kanssa. Britti oli myös katsomassa, mutta oman kaverinsa kanssa. Aluksi oltiin sovittu tapaavamme siellä, mutta ihmisiä oli niin paljon, että toistemme löytäminen olisi ollut mahdotonta. Käytiin matkalla kaupassa ostamassa juotavaa sekä ravintolasta haettiin kanaa evääksi. Ja kun sanoin, että ihmisiä oli paljon, heitä todellakin oli PALJON! Asemalla liikkuminen oli hidasta, tyylillä kaksi askelta ja odota 5 minuuttia. Hiki valui siinä massan keskellä seistessä ja ahtaanpaikan kammoinen olisi jo saanut kohtauksen siinä. Mutta oli ne ilotulitukset näyttäviä, ja varmasti melko kallista lystiä. Ihme kyllä löydettiin myös sopiva paikka istua ja syödä eväitä. Mukava oli myös huomata, ettei sitä olt säästetty poliisienkan suhteen. Oikeastaan ihan yllätyin, kuinka paljon heitä oli siellä ohjeistamassa tuota massaa. Ja kun se massa lähti sitten valumaan pois päin tapahtuma paikalta, vei se hyvän matkan ajan koko ajotien. ...

Ilmat alkoivat viimeinkin olla vähän siedettävämpiä, välillä jopa vähän viileitä. Piti alkaa jo kaivaa laukusta huppareita esiin, sillä lämpötila oli aika pomppiva. Välillä oltiin siellä +22 asteessa, seuraavana päivänä se saattoikin jo pudota sinne +14 asteeseen. Välillä oli kyllä huvittava seurata sivusta, miten jotkut korealaiset (tai ihan huonetoverit) pukeutuivat jo kunnon takkeihin, kun itse saattoi mennä vielä shortseilla ulkona.  Lokakuussa, kun Suomessa vietettiin syyslomia, päätti serkku ilahduttaa minua vierailullaan. Vaikkei hän kauaan täällä ollut, oli silti mukava nähdä häntä ja käydä eri paikoissa. Ja puhua Suomea. Siitä olikin vuosi, kun ollaan viimeksi nähty. Serkku oli oikeastaan jo heti ilmoittanut tulevansa vierailulle, kun olin kertonut lähteväni Au Pairiksi. Tulipahan sitä sitten käytyä vaeltamassa, jossa reittiviitat olivat hyvin vaikea selkoiset. Toisin sanoen jossain välissä matkaa emme enää olleet varmaa, mitä polkua sitä pitäisi...

Yleensä en harrasta uuden vuoden lupauksia. Olen ehkä joskus ala-asteella tehnyt sen ainoa kerran ja silloinkin se taisi olla syömättä karkkia jonkun aikaa. En edes muista, mikä se tarkalleen oli ja tuskin se kovin hyvin tuli edes pidettyä. Periaatteessa en ymmärrä uuden vuoden lupauksia. Jos haluaa aloittaa jotain, niin miksei sitä voi aloittaa keskellä vuotta? Miksi pitää odottaa vuoden vaihdetta? Vähän sama, kuin tipaton tammikuu. Mitä hyötyä on olla juomatta yhden kuukauden, jos helmikuussa sama meno jatkuu kuitenkin? Näiden ajatusten kanssa olen mennyt viime vuodet ja nyt... No, en ole tavallaan tehnyt mitään lupauksia. Olen huono pitämään itsekuria yllä, mutta jos tällä kertaa onnistuisin edes jossain. Päätin (ennen uutta vuotta tosin jo), että kotiin päästyäni aloitan: - Syömään terveellisesti (kuinka hyvin tulee pitämään muka...) -Aloitan käymään kuntosalilla (... olen löytänyt yhden, mutta minulla on suuri kynnys aloittaa niissä yksin käymään) -Tekisin treeniä myös k...

Monen eri tunteiden sekoittaman lähdin 6 kuukaudeksi Etelä-Koreaan Au Pairiksi. Kesän ajan olin työskennellyt saadakseni rahaa kasaan, sekä samalla viestitellyt niin perheen äidin kanssa kuin perheessä aikaisemmin olleen suomalaisen tytön kanssa. Oloa helpotti se, että oli etukäteen saanut kysellä mieleen ponnahtavia asioita tältä suomalaiselta, jotta suurimmilta alkujärkytyksiltä selvittäisiin. Myös vastassa oli toinen suomalainen tyttö, joka oli vierailulla kyseisessä perheessä. Ensivaikutelma perhettä näkemättä oli hyvä. Samat Au Pairit halusivat jatkuvasti tulla uudestaan, yleensä vain muutamaksi kuukaudeksi, joten heiltä sai hyvän vaikutelman niin lapsista kuin vanhemmistakin. Perheessä on yleensä kaksi Au Pairia (demi pair) kerrallaan, joten vapaata aikaa riittää. Cheongjussa oli selkeä päivärytmi. Aamulla valmistetaan aamupala, saatetaan perheen poika koulubussiin, siivotaan, leikitään vuoden vanhan tytön kanssa ja valmistetaan lounas. Neljältä vaihtui vuoro hakemalla po...